Kutitus, kikatus ja
peitto korville.
Paljastuvat pienet varpaat
rivissä kuin herneet palossa.
Aurinko nauraa meille,
säteilet kilpaa sen
säteiden valossa.
Vaatekaapissa ei lymyä
enää peikkoja,
housuihin on tulleet
napit.
Elämä on täynnä uusia sattumuksia ja seikkoja.
Muistojenlaatikkoon
suljettu jo niin tutit kuin teletapit.
Sanon, ei enempää sokeria
puuroon, tai loputkin putoavat!
Harvahampainen irvistys ja iloinen
vastalause raikaa.
Reppu selkään, siellä
kaverit jo odottavat.
Aika, mihin se oikein
katoaa? Sydämeni huokaa.
Olen aiemmissa tehtävissä käyttänyt paljon kuvailuja.
VastaaPoistaEn halunnut toistaa itseäni, joten tässä runo-tyyppinen lähestyminen asiaan.
Kivan erilainen teksti runomuodossa. Vanhemman ajatuksia lapsen koulutaipaleen alkumetreillä? Kertojan ikä voisi olla monenlaisia numeroita, mutta sanoisin että 30-35 vuotta. Lapsen iästä ja vanhemman ajatuksista päättelin.
VastaaPoistaHmmm... Aivan!
PoistaRunossahan on myös "kertoja", jonka ikää voi arvailla.
Enpäs ajatellutkaan :)
Hyvä huomio!
Kyllä mäkin mietin, että kyseessä on (mieleni tekee sanoa, että äiti) lastaan ensimmäiselle koulumatkalle saatteleva vanhempi. Iästä en sano mitään, koska uskoisin, että vanhemman iästä riippumatta, tunne on juuri tuo silloin, kun lapsella on jokin etappi elämässään alkamassa.
VastaaPoistaEhkä tämä oli vähän liian helppo, vaikkei mikään kilpailu ollutkaan... Ihan normi koulupäivää alakoululaiselle tosiaan äidin silmin maalailin.
PoistaOlisikohan 7-vuotias ekaluokkalainen kyseessä. Reppu-selkään osiosta näin päättelin :)
VastaaPoistaNäin vähän ajattelin, että 7-8v. Siinä iässä on vielä suloisia hampaattomia hymyjä koulukuvissa.
VastaaPoistaLuulisin että kyseessä on pieni koululainen, niinkuin muutkin jo sanoivat:) Hauskasti kirjoitettu tarina!
VastaaPoista