Onnettomuuspaikalla

Poliisi pitelee kynäänsä nyrkissään ja napsuttelee sen päätä peukalollaan ajatuksissaan. Niin, voisitteko vielä kerrata näkemänne, hän toistaa nostaen katseen lehtiöstään. Ja yksi kerrallaan – hän rykäisee, kuin korostaakseen arvovaltaansa.

Paheksuvaan, lähes syyttävään sävyyn kuuluu ilmoille tiukka kimeä ääninen kommentti, kuin tuomion julistus: ”Kahtokee poliis, jos se ol ottanna se kuski. Tai jos ol justiin asiaa pitkäripaseen. Ei ollu mittään hijas vauhti kun sieltä kurvista tuli.” Ensimmäinen todistaja huokaa ja jatkaa: ”Ennen oli ihmisetkin rauhallisempia. Voi tokkiinsa nyt kun minä päätän mitä tehdään ja miten tehdään, niin laitan asiat kuntoon…” Poliisi yskähtää ja todistaja hätkähtää palaten takaisin tähän hetkeen.

”Njoo… Ei kahtokee mittää varroonnu. Siel ol sitten iso propleema.” Suurten sormusten koristamat kädet paiskautuvat yhteen kuvatakseen törmäyksen voimaa. Hän ristii sormensa hetkeksi, avaa ne, suoristaa hameensa kanssa sävy vävyyn olevaa Gessin silkkihuiviansa ja korjaa silmälasiensa asentoa. ”Tyttö polo, sekin ol vielä niin nuori.”

Kiihkeä kirkas ääni katkaisee pahoittelut. ”Ei se notta ole ijästä kiinni osaako ajaa mautoa.” Poliisi kohottaa kysyvästi kulmiaan vilaisten toista silminnäkijää, joka seisoi hänen oikeallaan puolellaan revityissä farkuissa ja korkkareissa kieroutuneena lämpimään ylisuureen neuleeseen. ”Noin niin mopoautoa! Vai nysseäkö meinasit mun tarkottavan?” Todistaja naurahtaa heleällä äänellä, mutta vakavoituu kuin taika-iskusta. ”Kylä se oli sen miähen vika nääs.”

”Akkunasta kattoin ja sielä palo katuvalot. Se oli rouhee pamahus” Vaaleannetut laineet kehystävät huolitellut kasvot, kun todistaja herkistyy... ”Kylä se oli kauhee tilanne.” Todistaja mumisee ja pyyhkii kuin hieman häpeillen poskipäilleen valuvia maskaran tahrimia kyyneleitä.

Poliisi kääntää katseensa kolmanteen todistajaan, voitteko vahvistaa edellä kuvatun, hän kysyy.

”Hik”

Niin, poliisi toteaa kysyen.

”Öm..” Todistaja yskäisee. ”Hik”

Hän taputtelee taskujaan, kunnes löytää etsimänsä. Hänen sormensa kietoutuvat tiukasti pullon kaulan ympärille, kun ensimmäisen todistajan tuijotus polttaa hänen takaraivossaan.

”Hik”

Hän nostaa katseensa toiseen todistajaan.

”Meille vai teille?” hän hörähtää.  

- - -

”Kahtokee poliis, jos se ol ottanna se kuski. Tai jos ol justiin asiaa pitkäripaseen. Ei ollu mittään hijas vauhti kun sieltä kurvista tuli.
Ennen oli ihmisetkin rauhallisempia. Voi tokkiinsa nyt kun minä päätän mitä tehdään ja miten tehdään, niin laitan asiat kuntoon…
Njoo… Ei kahtokee mittää varroonnu. Siel ol sitten iso propleema.
Tyttö polo, sekin ol vielä niin nuori.”

”Ei se notta ole ijästä kiinni osaako ajaa mautoa. Noin niin mopoautoa! Vai nysseäkö meinasit mun tarkottavan?
Kylä se oli sen miähen vika nääs. Akkunasta kattoin ja sielä palo katuvalot. Se oli rouhee pamahus. Kylä se oli kauhee tilanne.”

”Hik. Öm... Hik.
Hik.
Meille vai teille?”